Hyppää pääsisältöön

Initiatives of Change’n uudistunut ulkoasu

Initiatives of Change (IofC) ilmoittaa, uudistuneen brändin käyttöönotosta.

Initiatives of Change’n uudistunut ulkoasu

Initiatives of Change (IofC) ilmoittaa, uudistuneen brändin käyttöönotosta. Vuonna 2017 IofC’n maailmanlaaja yhteisö sen viestintävastuullisten johtamana tutki, miten parhaiten ilmentää liikkeen perinnettä tulevaisuudessa uudistaen sen brändiä. Tämä tehtiin AWC suunnittelutoimiston avulla. Uudistettu brändi otettiin käyttöön 17, tammikuuta 2018 samaan aikaan, kun Intian Panchganissa juhlittiin IofC’n Intian keskuksen 50-vuotis juhlia.

IofC’n perinteen jatkuvuus

Initiatives fof Change perustettiin 1920-luvulla Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Liike on sittemmin kasvanut maailmalaajuiseksi verkostoksi, arvopohjaiseksi järjestöksi, joka tuo yhteen ihmisiä eri kulttuureista ja taustoista.

IofC’ssä uskotaan, että jokaisella on jotakin ainutlaatuosta annettavaa oikeudenmukaisemman, rauhallisemman ja ympäristön huomioivan maailman rakentamiksesi. Siksi me inspiroimme, varustamme ja tuomme yhteen ihmisiä, vaikuttamaan maailman ongelmakohtiin ja jokainen aloittaa itsestään. IofC painottaa, että henkilökohtaisen muutoksen ja maailman muuttumisen välillä on oleellinen linkki.

Viimeisen 90 vuoden aikana, IofC on saanut uskottavuutta ja laajaa kokemusta luottamuksen rakentamisesta jakaantuneessa maailmassa. Rakentaakseen tälle perinnölle brändin uudistaminen on tarkoitettu luomaan näkyvä yhteys sen välille, miten brändi-identiteetti on nähty aiemmin ja miten se voidaan nähdä tuoreella tavalla tuoreen tuntuisesti kohteena nykyään alati muuttuvat kohderyhmät.

Tarina logon takana

Logossa näkyvät IofC’n visio ja missio: henkilökohtaisen ja globaalin maailman muuttumisen oleellinen linkki. Tie näyttää yksilön henkilökohtaisen elämänmatkan. Tausta-alue kuvaa maailmaa ja sitä, miten IofC auttaa jäseniään kasvaman ja rakentamaan oikeudenmukaisempaa, rauhallisempaa ja kestävämpää maailmaa tulevaisuuden sukupolville.

Kysymyksiä ja tukea

Voitte nähdä uudistuneen brändin toiminnassa käymällä osoitteessa www.iofc.org. Kysymyksiä ja tukea varten voitte lähettää sähköpostia osoitteeseen branding@iofc.org. IofC’n kansainvälinen Marlene Zurgilgen johtama viestintätiimi auttaa mielellään.